Nyt on estolääkkeellä menty uudelleen pari kuukautta ja täytyy kehua, että 1 tulehdus on jäänyt välistä :) Tai sitten myös ikä vaikuttaa parantumiseen. Tiedä häntä, korvat ovat olleet hieman riesana jo 3viikon iästä alkaen. Toivotaan nyt ettei flunssa puhkaise taas limavuotoa. Pikkumies on kyllä ihan naatti. 39c kuumetta ja nukkunut koko päivän.
Tosiaan korvat on meillä pieni vaiva, kun takana on aivosairaus ja sen aiheuttamat vaikeahoitoinen epilepsia ja vaikea liikuntavamma. Kamalinta oli alku, kun ei annettu mitään toivoa tulevaisuudelle.
Tässä pätkässä kiteytettynä meidän tarina jonka jaoin facebookissa viime syksynä:
Minua ei ole kasvatettu uskovaiseksi. Olen silti aina uskonut ettei ihminen ole yksin, vaan on se suurempi voima joka päättää loppukädessä asioista. Olen uskonut että kaikella on tarkoitus. 13 syksyllä synnytin kuopukseni. Täydellinen pieni mies taisteli hengitysvaikeuksissa 9 päivää ja kotiutui terveenä. Kuukauden iässä sairastui vakavasti, tilanne oli kriittinen ja lapsi kärsi mielettömistä tuskista. Lääkärit löysivät syyn, aivoissa oli tapahtunut suurta tuhoa joka aiheutti kivut, lapsi saattaa menehtyä. Kuitenkin kertoivat vielä kamalampaa; vaikka lapsi nyt selviäisi, hänen oireensa viittaavat kahteen katalaan sairauteen, jotka kummatkin rappeuttavat aivot vammauttaen koko ajan enemmän ja enemmän, kunnes on täysin vihannes ja kuolee pois. Elinaikaa korkeintaan muuramia vuosia. Nämä lapset eivät elä edes kouluikään. Mitään ei ole tehtävissä. Kaikki sairaudet mille olisi mitään tehtävissä oli seulottu jo pois. Se oli isku vasten vatsaani. Otettiin näytteitä ja odoteltiin vastauksia, niissä menisi kuukausia. Se on aika jännä juttu miten ihminen reagoi kun kaikki toivo viedään pois. On uskottava johonkin, minä uskoin siihen suurempaan voimaan. Joka ilta itkin ja rukoilin lapseni puolesta, silitin hänen täydellisiä pieniä kasvojaan ja pyysin siunausta, hieroin vaihtokauppaa, epätoivoisena yritin kaikkea jotta Hän kuulisi minut. Päivät olivat raskaita, viikot olivat pitkiä ja henkisesti olin niin romuna että aamulla kun heräsin tuntui etten jaksa nousta, tätäkö tämä elämä on, unessa kaikki oli paremmin. Sanoin Herralle että jos minulla ei olisi toista lastani, lähtisin yhdessä pienemmän kanssa. Lopulta kaiken kiukun ja surun uuvuttamana vaivuin Hänen tahtoonsa, jos näin on tarkoitettu, se tapahtuu. Silti en lakannyt rukoilemasta poikani pelastumisesta, vaan rukoilin että pelasta lapseni, äläkä ainoastaan pelasta, vaan paranna, paranna hänet täysin, anna hänen elää kuten muidenkin, anna se mahdollisuus. Sinä tulet kuulemaan meistä, minusta ja hänestä, me teemme vielä niin paljon hyvää maailmassa että se kannattaa, minä lupaan. Minä kerron tätä tarinaa Sinun nimissäsi, että Jumala edelleen tekee ihmeitä täällä maailmassa, että hän paransi lapsen jonka ei pitänyt ikinä oppia mitään.. ei vastausta..
Yhtenä jälleen vaikeana marraskuisena aamuna nousin lapsen kanssa kahden ylös ja menimme alakertaan. Yhtäkkiä tunsin etten ole yksin, joku on läsnä, eikä minua pelottanut lainkaan, päinvastoin tuntui turvalliselta. En nähnyt mitään valoa tai kuullut mitään ääntä, mutta sain viestin, että kaikki menee hyvin. Sitten koin fyysisesti minut täyttävän niin suuret voimat, rakkaus, luotramus, lämpö, voima, jota en milloinkaan ole tuntenut niin voimakkaana. Siitä hetkestä kaikki se paha minusta hälveni ja sain voimia jaksaa. En tiennyt mitä viesti tarkoitti, mutta nyt sydämestäni luotin että kaikki menee hyvin, en ole yksin, vaan minulla on täällä enkeli, koko ajan eikä hän jätä minua. En tiennyt pelastuuko poikani, mutra siutä olin varma, että jos poikani kuolee, minun ei tarvitse hetkeäkään epäillä missä hän on jamiten voi, hänellä on paikka Jumalanluona, ja häntä rakastetaan siellä. Siitä hetkestä kaikki labra arvot näyttivät normaalia, ja toivoin ettei mitään tautia löydy, koska sitä ei enää ole! Tuli näyte vastaukset, niistä ei selvinnyt mutään. Maaliskuussa tuli soitto, diagnoosi on selvinnyt, ja se on hoidettavissa! Poikani ei siis kuolekaan vaan tisin nyt mitä marraskuun viesti oli tarkoittanut, Jumala oli vastannut rukouksiini, hän oli päättänytpelastaa poikani. Ja jälkeenpäin koko aikana on ollut niin monta mutkaa missä olisi voinut mennä pieleen ja lapsi olisi menehtynyt, tiedän että matkassa on ollut niin paljon enkeleitä viemässä asia tähän pisteeseen, että sattumaa tämä ei ole. Vielä tarvitaan enkeleitä poikani kuntoutumiseen ja minun jaksamiseen tällä raskaalla polulla, mutta näin kevyttä se ei olisi ilman heitä. Enää en epäile hetkeäkään. Ensiviikolla on päivä, suuri etappi josta puolisen vuotta taaksepäin ei tiedetty, että nähdäänkö tätä päivää. Ensiviikolla meidän taistelija täyttää 1 vuotta ♡ olen saanut enemmän kuin mitään ♡ raskas mutta rakas vuosi elämästäni ♡ Remu ♡
♡♡♡Never stop believing in miracles, God does it all the time ♡♡♡
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti