Toivoa ja ihmeitä ♡

Minun lapseni, jonka alku oli vaikea ja arki on haastavaa, jonka tulevaisuus on epävarma, teki tänään jotain ihmeellistä joka sai minut jälleen vakuuttumaan ihmeistä. Hoitohenkilöstö ja tiede pitää todennäköisenä ettei kykene tuottamaan puhetta vaikean vamman vuoksi. Hän on 1v5kk. Hän on ymmärrykseltään aivan kuin ikäisensä. Hän tykkää seisomaharjoituksia tehdessään katsoa titinallea ja rakastaa laulamista. Hän ei osaa tehdä vielä mitään itse- tai siis kykene. Hän nauttii nähdä ihmisiä ja vilinää. Hän hakee katseelleen vastakaikua ja sen saadessaan hän hymyilee äärettömän aurinkoisesti. Tänään kävimme asioilla. Olimme kierrätyskeskuksessa huonekaluosastolla. Yhtäkkiä hän innostuu ja sanoo selvästi "muu", "muu", "muu". Hän ei osaa käsillään osoittaa mutta minä osaan tulkita hänen katsettaan. Hän osoitti ruokapöytää jonka päällä istui pieni muumihahmo, nipsu! Olin niin innoissani, sinähän puhut! Sanoit muumi! Jatkoimme matkaa ja kohta hän innostui jälleen. "Amphu"," amphu", ja osoitti katsellaan kattolamppua! Ja voi miten onnelliseksi tulin! ♡ Minun pieni poikani, jolla kommunikaatiolaite tulevaisuuden varalta jo käytössä, antoi toivoa siitä, että se jonain päivänä osoittautuisi turhaksi ♡ Ja edelleen, minä uskon ihmeisiin ♡