Tein valinnan joka kuulosti sydämessäni oikealta. Valitsin tien. Se sattuu, mutta voin hengittää. Se ei ole helpoin tie, mutta lopulta oikein.
Tässä jokin aika sitten soitin eräälle arvostetulle meediolle. Sain niin mielettömiä ja ihania viestejä, jotka kantavat tämänkin yli.
Kun on vaikeaa ja raskasta, on luotettava sydämen ääneen. Se ei valehtele. On rakastettava itseään jotta voi jakaa rakkautta maailmalle. Luotan olevani turvassa. Käsiteltävä pelot ja päästettävä niistä irti. Kaikki negatiivis sävytteiset asiat on käsiteltävä jotta ne voi jättää taakseen. Vain niin pääsee oikeasti eteenpäin. Ihmisenä nämä tuntemukset ovat täysin luonnollisia. Olen yrittänyt ottaa vain iskuja vastaan kääntäen toisen poskeni aina uudelleen ja uudelleen, puolustamatta itseäni. Kuppi täyttyi ja tuli kiukku. Miksi näin, miksi? Miksi hyväntahtoisena saa tällaista vastaan? Kunnes käsitin, että oppi se on tämäkin. Tulen saamaan vastedeskin jos en puolustaudu. Minun ei tarvitse hyökätä, mutta on lupa puolustautua väärintehneeltä. Aivan.
Nyt kun on vielä vaikeaa, on entistä kovemmin keskityttävä siihen hyvään, mitä elämä on. Jokainen hetki on ainutlaatuinen. Jokainen hetki on pieni. Mikään ei kestä ikuisesti. Aikaa ei kannata siis jouduttaa, vaan löytää se tämä hetki. Onni on tässä hetkessä, ei muualla. ♡
Tämän taas ymmärrettyäni syvällisemmin loin kiitosrukouksen, jota rukoilen vaikeina hetkinä. Silloin tajuan, että minulla on se kaikki, minulta ei puutu mitään, olen osa elämää, minä olen rakkaus ♡♡♡
Kiitos Kiitos Kiitos♡
(kuva on lainattu facebookista)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti